Yhteisvastuu 2021. Vanha nainen kuvassa, teksti:

Eniten vanhuudessa yllätti köyhyys! 

Yhteisvastuu 2021 pureutuu ikäihmisten taloudelliseen ahdinkoon

Eri syistä johtuva köyhyys koettelee vanhusväestöä Suomessa ja maailmalla. Vuoden 2021 Yhteisvastuukeräyksen tuotolla autetaan taloudellisissa vaikeuksissa olevia ikäihmisiä niin Suomessa kuin kehittyvien maiden kriisialueilla. Keräys on alkanut 7.2.2021.

Vähävaraiset vanhukset ovat usein tilanteessa, jossa vaikeudet kasaantuvat. Köyhyys aiheuttaa helposti terveydellisiä ongelmia, sosiaalista eristäytymistä, yksinäisyyttä ja digisyrjäytymistä.

Eläkeiän köyhyyden merkittäviä tekijöitä voivat olla työelmän ulkopuolelle jääminen, kotiäitiys, työkyvyttömyys, pitkäaikaistyöttömyys, pienipalkkaisuus, sairaudet - tai näiden kaikkien yhdistelmä. Listalle kuuluvat myös kallis asuminen, peritty huono-osaisuus, mielenterveyden ongelmat sekä monet yllättävät tekijät.

Suomessa vanhusten köyhyys näyttäytyy eri tavoin eri puolilla maata. Myös puuttumiskeinot ilmiöön ovat monimuotoisia. 40 prosenttia eläkeläisistämme saa eläkettä alle 1250 euroa kuukaudessa. Karua on, että suurin yksittäinen seurakuntien ruoka-avun asiakasryhmä on vähävairaiset vanhukset.

Apua ikäihmisille seurakunnan diakoniatyön kautta

Kunkin seurakunnan keräystuotosta 20 prosenttia jää käytettäväksi ikäihmisten ahdingon helpottamiseen oman seurakunnan alueella.

Yhteisvastuukeräyksen toisena valtakunnallisena tuotonsaajan toimiva Kirkon diakoniarahasto kohdentaa 10 prosenttia osuutensa keräystuotosta ikäihmisten taloudelliseen auttamiseen ja elämänlaadun kohentamiseen. Diakoniarahaston avustukset haetaan paikallisseurakuntien diakoniatyön kautta, jossa hakijoiden avuntarve tunnetaan ja jokainen avuntarvitsija kohdataan.

Keräyksen toinen maanlaajuinen tuotonsaaja on Seurakuntaopiston kokoama kansanopistoverkosto, joka tulee toteuttamaan yhteisvastuuvaroilla ikäihmisille maksuttomia taloudenhallinnan koulutuksia sekä digitaitojen valmennusta vuodesta 2022 alkaen.

Kaukana tarve on vieläkin suurempi kuin meillä

Yhteisvastuukeräys näkee tärkeäksi tukea avun tarpeessa olevia niin Suomessa kuin maailmalla. Tuotosta yli puolet, 60 prosenttia, ohjataan kehittyviin maihin Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Yhteisvastuukeräyksen 2021 tuotolla tuetaan arvokkaan vanhuuden mahdollistamista auttamalla katastrofien, konfliktien ja luonnonmullistusten aiheuttamissa hätätilanteissa hauraimpia yhteisöjä, vanhuksia ja perheitä. Kansainvälisen diakonian esimerkkikohdemaa on Uganda, mutta apua ohjataan kulloisenkin tarpeen mukaan yli kymmeneen maahan.

Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti ja vuoden 2021 keräyksen esimiehenä Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo. 

#enitenyllättiköyhyys
#yhteisvastuu2021

 

Oman seurakuntamme Yhteisvastuukeräykseen voit lahjoittaa monin tavoin

Lähikeräysten ohella tai sijasta voit antaa lahjasi Yhteisvastuukeräykseen oman seurakuntamme MobilePay-numeroon 31461 tai tekemällä lahjoituksen seurakuntamme nettilahjoitussivulle osoitteessa yhteisvastuu.fi/pelloLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Jos lahjoitat pankin kautta, lisää lahjoitukseesi seurakuntamme viitenumero 303464. Yhteisvastuun pankkitilit ovat: Aktia FI82 4055 0010 4148 41, Nordea FI16 2089 1800 0067 75 ja Pohjola pankki FI14 5000 0120 2362 28.

Kiitos lahjoituksestasi!

Kirkkopalvelujen keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR 2020/4355.