Rovasti Jouni Parviainen yllätettiin muistamisin

29.12.2019 19.21

Kirkkokahvit Pellossa kehkeytyi läksiäisjuhlaksi.

Perheen sunnuntain messu 29.12.2019 jatkui Pellon kirkon seurakuntasalin puolella kirkkokahvien merkeissä, kuten paikkakunnalla on usein tapana.

Pellolaiset tiesivät, että rovasti Jouni Parviaisen virkamääräys päättyy vuoden vaihtuessa. Niinpä he olivat järjestäneet yllätyksen.

Historiaa ja elämänviisautta

Kunnanjohtaja Eero Ylitalo aloitti puheenvuorojen sarjan kiittämällä hyvästä yhteistyöstä kunnan ja seurakunnan välillä. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Pekka Salminen jatkoi lainaamalla 200-luvulla eKr elänyttä roomalaista runoilija Liviusta: "Menestys on sitä, että saa haluamansa, onni on sitä, että haluaa saamansa."

Työtovereiden lämpimät ajatukset välitti Aune Tuoma. Aikanaan pitkään Pellon kirkkoherrana toiminut rovasti Paavo Korteniemi muistutti lopuksi, millaiseen vakinaisten ja väliaikaisten kirkkoherrojen jatkumoon poislähtijä liittyy.

Verkostot ovat vankka tuki

Kiittäessään moninaisista muistamisista Jouni Parviainen totesi, että pellolaisten valmius avata välittömästi ovet kaikkiin tarpeellisiin verkostoihin helpotti paljon työn tekemistä. Hän viittasi myös messussa pitämäänsä saarnaan ja toivoi, että kaikki tukisivat auliisti myös Riittaleena Tuomea, joka on saanut virkamääräyksen Pellon vt. kirkkoherraksi 1.1.2020 lukien.

Vuonna 2020 tulee kuluneeksi 200 vuotta siitä, kun seurakunta sai historiansa ensimmäisen oman papin.

« Uutislistaukseen