Virsikirjat kädessä.

Musiikki 

Tervetuloa mukaan musiikkitoimintaan laulamaan ja soittamaan, joko esiintymään musiikkiavustajana, tai kuoroihin ja projektiryhmiin. Mikäli haluat avustaa musiikilla jumalanpalveluksissa tai muissa seurakunnan tilaisuuksissa, niin ota yhteys kanttoriin. 

Musiikki seurakunnan toiminnassa

Jumalanpalveluksissa ja seurakunnan tilaisuuksissa on mahdollista avustaa soitolla tai yksinlaululla. Lisätietoa kanttorilta. 

Musiikkiryhmät Pellon seurakunnassa 

Pellon seurakunnassa on musiikkiryhmiä kaikenikäisille. Kuoroihin ei ole pääsykoetta, vaan jokainen, joka haluaa laulaa hengellisiä lauluja Jumalan kunniaksi ja seurakunnan rakennukseksi, on tervetullut mukaan. 

Kuorot harjoittelevat pääsääntöisesti kerran viikossa, järjestävät konsertteja, sekä osallistuvat jumalanpalvelusten toteutukseen. Viikoittain kokoontuvien kuorojen lisäksi seurakunnassa toimii projektiryhmiä tilaisuuksien musiikkitarpeen ja laulajien toiveidenkin mukaan. 

Lisätietoa kokoontumisajoista musiikkityön verkkosivuilta, kirkollisista ilmoituksista ja kanttorilta. 

  • Lapsikuoro keskiviikkoisin klo 12.35-13.20, Pellon alakoululla 
  • Kirkkokuoro torstaisin klo 17-18.30, Pellon seurakuntatalolla 
  • Projektiryhmiä erikseen sovittavina aikoina: Tuomaslaulajat, Miesten laluryhmä, Naisten lauluryhmä, Nuorten musiikkiryhmä, Lasten musiikkiryhmä, Kvartetti, soitinryhmä "Tiimi"  

Musiikkiryhmien esittely

Lapsikuoro Ohjelmisto toteutetaan katsomuskasvatus huomioiden. Lapsikuoro esiintyy palvelukodeissa ja paikkakunnan juhlissa. Lapsikuoro tekee kuororetken syys -ja kevätkaudella. Toisinaan lapset avustavat jumalanpalveluksissa, jolloin kutsutaan kaikkia Pellon lapsia mukaan lasten musiikkiryhmään. 

Lasten musiikkiryhmä Harjoittelemme esiintymistilaisuutta edeltävänä perjantaina kirkolla, josta ilmoitetaan erikseen. Lasten musiikkiryhmässä lauletaan yhdessä ja soitetaan soittimia, mm. pienperkussiot, djembe, kantele. 

Kirkkokuoro Harjoitukset torstaisin Pellon seurakuntakodilla. Kirkkokuoro esiintyy seurakunnan ja kunnan juhlissa, sekä avustaa jumalanpalveluksissa. Ohjelmisto on neliäänistä kirkkomusiikkia. 

Tuomaslaulajat Musisoimme Tuomasmessussa, sekä muissa tilaisuuksissa. Ohjelmisto on sekä yksi -ja moniäänistä. Ohjelmiston valinta ja toteutus projektiin osallistuvien toiveiden mukaan. Harjoitus erikseen sovittavina aikoina.

Miesten lauluryhmä Harjoitukset joka toinen viikko ennen kirkkokuoroa. Ohjelmisto on yksi -ja kaksiäänistä, hengellisten laulujen lisäksi perinnekuorojen ohjelmistoa, mm. isänmaalliset laulut. 

Nuorten musiikkiryhmä Harjoitukset erikseen sovittavina aikoina. Mahdollisuus laulaa ja soittaa myös soittimia. 

Naisten lauluryhmä Harjoitukset erikseen sovittavina aikoina. Ohjelmisto yksiäänistä. 

Kvartetti Harjoitukset erikseen sovittavina aikoina Pellon kirkossa. Kvartetissa laulaa neljä laulajaa neliäänisesti. Kvartetti musisoi yhteistyössä Meän Opiston lauluyhtye Ristivedon kanssa. 

Ota yhteyttä